Amazonin markkinoille lisätään vuosittain miljoonia uusia tuotteita. Jotta omat tuotteesi menestyisivät Amazonin kovassa kilpailussa, on hyvä käydä lävitse erilaisia strategioita, joiden avulla tuote erottuu markkinoilla ja tuottaa enemmän lisäarvoa kuin kilpailijan vastaava tuote.
Pelkästään Amerikan Amazoniin lisätään vuosittain miljoonia uusia tuotteita. Kaikki niistä eivät kuitenkaan menesty, vaan suurin osa jää kilpailijoiden jalkoihin. Tässä artikkelissa avataan tuotteen näkökulmasta keskeisiä tekijöitä Amazonissa menestymisen kannalta.
Pitää muistaa, että vaikka markkinointi ja tuotelistaus tehtäisiin paremmin kuin suurimmalla osalla kilpailijoista, on tärkein onnistumisen elementti pitkällä aikavälillä tuotteen kyky tuottaa enemmän lisäarvoa kilpailijoihin verrattuna.
Tähän löytyy muutama erilainen strategia:
- Tuotteessa on kilpailijoita paremmat ominaisuudet. Lähtökohtana on, että kehitetään olemassa oleva tuote paremmaksi. Esimerkiksi Fullstar-brändi on kehittänyt vihannesten pilkkomisratkaisun, jonka eri malleja myydään yhteensä miljoonilla dollareilla kuukaudessa.
- Uusi design. Tuoteidea voi olla vanha, mutta tuotetta voidaan myydä eri värisenä. Tästä esimerkkinä on muun muassa monelle tuttu “floating shelf”, jota myydään esimerkiksi seuraavalla listauksella yli 20 000:lla dollarilla kuukaudessa.
- Mikäli olet jonkun kategorian asiantuntija, saatat tietää, mitkä tuotteet tuovat päätuotteisiin lisäarvoa. Esimerkiksi leikkuulauta, jossa on mukana leikkuuveitsi. Kyseinen listaus myy sadoilla tuhansilla dollareilla kuukaudessa kaikki variaatiot yhteen laskettuna.
- Täysin uusi tuoteidea. Mikäli asiakkaan ongelma tai tarve ratkaistaan uudella, huomattavasti käyttökelpoisemmalla tavalla, saattaa kyseessä olla todellinen hittituote.
- Positiointi. Amazonista löytyy edelleen kategorioita, joiden listaukset on toteutettu amatöörimäisesti, mutta silti niiden myynti on hyvällä tasolla. Tällaisessa kategoriassa saattaa olla mahdollista menestyä positioimalla oma tuote kilpailijoita paremmin. Esimerkiksi laadukkaasti pakattu tuote herättää asiakkaissa enemmän luottamusta kuin ilman pakkausta kuvattu halvan näköinen tuote.
Onko sinulla tuote, johon voi soveltaa jotakin edellä mainituista strategioista? Autamme sinua viemään tuotteesi Amazoniin. Selvitämme, onko kyseiselle tuotteelle kysyntää, onko sen kate riittävällä tasolla ja mikä on kilpailun taso kyseisessä kategoriassa. Teemme tämän markkina-analyysin puolestasi ja varmistamme tuotelistauksen menestyksen muun muassa Amazon-algoritmia hakkeroimalla.
Ota yhteyttä, kun haluat, että juuri sinun tuotteesi löytyy Amazonin parhailta kauppapaikoilta.